Katsaus syksyyn ja vuodenvaihteeseen lienee paikallaan, niin paljon on yhdistyselämässä tapahtunut. Syksyllä jouduimme painimaan nettisivujen hakkerointien parissa kahteen otteeseen. Vanha koodi oli aikoinaan uusia nettisivuja tilatessa päätetty osin säilyttää, esim. jäsenrekisterin, chilikilpailujen ja mediapankin muodossa. Syksyn tietomurtojen vuoksi jouduimme kuitenkin kaiken vanhan koodin poistamaan sivustolta, jotta voisimme taata jäsenistölle turvallisen internet-kodin sekä absoluuttisen turvallisen jäsenrekisterin.
Vanhaa, osin hyödyllistäkin tietoa on nyt poistettu, joten uutta pitäisi saada tuotettua tilalle. Hallitus on jo suunnitellut yhdistyksen nettisivujen osalta seuraavaa:
– Uutisia pitäisi päivittää sivuille tasaisin väliajoin. Uutisähkyä ja turhia kirjoituksia pyrimme toki välttämään.
– Kansainvälinen Yliopisto- yhdistys- ja tutkimuslaitosyhteistyö nostettiin esille. Tulemme päivittämää projektia nettisivuille aika ajoin.
– Tulisen herkulliset chilireseptit tulevat olemaan iso osa uusia nettisivuja. Reseptipankin toteutus on käytännönkohdilta vielä epäselvää, sillä tähän haluamme löytää parhaan mahdollisen ratkaisun.
– Chiliyhdistyksen yhteistyökumppanit tulevat vihdoin saamaan tilaa uusilta, turvallisilta sivuilta.
– Chilinkasvatuksessa käytettävät laitteet tulevat saamaan oman ruutunsa nettisivuilta. Näitä toki löytyy sekä chilifoorumilta, että chiliwikistäkin, mutta näitä ei mielestämme ole koskaan liikaa!
– Projekti: Lajikepuhtaat chilinsiemenet alkaa Suomen Turussa näillä näppäimillä! Tulemme päivittämään projektin statusta tänne sivuille aika-ajoin. Käykäähän seuraamassa, miten chiliyhdistys tuottaa lajikepuhtaita Tovariin, Jamaican Scotch Bonnet (MOA):n ja monen muun superharvinaisuuden siemeniä.
Ja jos poiketaan polulta, niin muutakin kuuluu chiliyhdistyksen arkeen, kuin vain nettisivut. Vuodenvaihde ja alkuvuosi on kulunut uutta Chilin Poltteessa-julkaisua rakennellen. Projekti on loppusuoralla, mutta paljon on vielä näppäimiä paineltava, ennenkuin jäsenistö saa painomusteelta tuoksuvan lehtensä käsiinsä. Samalla lähetellään myös vuoden 2014 jäsenlasku. Tämän maksamalla jäsenistö varmistaa itselleen monia mahtavia jäsenetuja ja esimerkiksi uuden jäsenkortin.
Loppuun tänään kuvattu kaunis Rocoto Turbo Puben kukka:
Ollaanhan ystävällisiä toisillemme, ja halaillaan kun tavataa kuten tuo Turbo Puben kukka! Messut ovat jo lähes oven takana, joten toivottavasti näemme siellä!
Ystävällisin terveisin
Jarkko Stenfors, Puheenjohtaja.