Uudistunut Chilifest Finland tekee näyttävän paluun ensi kesänä!

http://www.youtube.com/embed/q_mdUf_10sQ

Suosittu tapahtuma siirtyy Tullikamarin aukiolle ja Pakkahuoneen tiloihin

Tampereen suosituimpiin kesätapahtumiin lukeutuva Chilifest Finland tekee näyttävän paluun, kun välivuoden pitänyt festivaali järjestetään jälleen ensi vuonna 12.-14.8.2016. Ensi kesänä uudistunut Chilifest Finland nousee uudelle tapahtuma-alueelle Tullikamarin aukiolle, Pakkahuoneelle ja Klubille.

Kuudetta kertaa järjestettävä Chilifest Finland teki viime vuonna kävijäennätyksensä keräten Tampereen Keskustorille ja vanhan kirjastotalon puistoon yli 30 000 kävijää viikonlopun aikana.

– Festivaalin kasvettua viiden vuoden aikana sen verran suureksi tarvitsimme hieman lisäaikaa tapahtuman suunnitteluun, jotta saamme toteutettua entistä toimivamman festivaalin ensi vuodeksi. Olemme äärimmäisen innoissamme uudesta yhteistyökumppanista, Tampereen Kulttuurikamarista, ja tapahtuma-alueesta, joka luo perinteisen ruokatorin lisäksi erinomaiset puitteet pienpanimoalueelle ja kilpailujen lisäksi myös iltaohjelmalle, kommentoi Chilifestin isäntä Marko ”Poppamies” Suksi tulevaa festivaalia.

Chilin lisäksi ensi kesän Chilifest Finlandin teemoja ovat barbeque, valkosipuli ja olut. Luvassa on kattava valikoima näytteilleasettajia ja ruokatarjontaa, jonka lisäksi ohjelmassa on näyttävää grillailua, barbeque-kilpailuja, Hot Wings -challenge sekä erilaisia näytöskeittiöitä. Ruokaherkkujen lisäksi tapahtuma panostaa myös juomapuoleen: Pakkahuoneelle nousee tunnelmallinen pienpanimoalue, jolla voi maistella harvinaisempia oluita. Perinteiseen tapaan tapahtuma huipentuu jälleen chilinsyönnin MM-kisaan.

Chilifest Finlandin järjestävät Suomen Chiliyhdistys Ry, Oy Poppamies ja Tampereen Kulttuurikamari Oy.

Lisätiedot:
Maiju Asikainen, Frontier Promotion, maiju@frontierpromotion.com, 0456316728
Mika Lyly, Oy Poppamies, mika.lyly@poppamies.fi, 0405335733

3152 Total Views 1 Views Today