Chiliyhdistys.fi

1. Yleistä

Chilikasveja on paljon erilaisia, pelkästään päälajeja tunnetaan jo ainakin 30, ja näiden alla on kymmeniä tuhansia alalajikkeita. Useimmat kaupoissa myytävät chilipaprikat kuuluvat capsicum annuum -lajiin, jonka senkin sisällä on suuria eroja niin kasvien kuin niiden vaativien olojen suhteen.

Kun tästä maailmalla (Etelä-Amerikkaa lukuunottamatta) ylivoimaisesti yleisimmästä paprikalajista siirrytään pois, mutta pysytään yhä ihmisen enemmän tai vähemmän jalostamissa chilipaprikoissa, kasvit muuttuvat varsin erilaisiksi niin ulkonäöltään, hedelmiltään, kuin kasvuolosuhteiltaankin. Jos jätämme viisi ihmisen systemaattisesti ainakin 7000 vuoden ajan kasvattamaa ja jalostamaa chilipaprikan päälajia sivuun, pääsemme todelliseen mysteeriin ja aarreaittaan... Paprikakasvien tieteellinen tausta on tänä päivänäkin huonosti ja ristiriitaisesti tunnettu. Niinpä villeistä paprikoista löytyy aivan mitä tahansa - kasveja, jotka kasvavat kovissa pakkasissa, kasveja, joiden hedelmissä ei ole minkäänlaista tulisuutta (mutta senkin edestä herkullista makeutta!) - ja todella hurjan näköisiä kasveja, aina lähes kymmenmetrisiin puihin asti!

Niinpä chilipaprikoista ei voi antaa tarkkaa yleiskuvausta: "näin kasvatat chiliä". Mikä toimii kaupan paprikan siemenistä kasvatetuille taimille, ei välttämättä toimi kunnolla esimerkiksi Etelä-Amerikassa käytetyille toisten lajien chilipaprikoille - saati sitten kymmenille villeille lajeille.

Tämä kasvatusohje keskittyykin pääosin täällä kaikkein tavallisimpien capsicum annuum -lajin chilien kasvatukseen kotioloissa. Käytännössä nämä ohjeet toimivat hyvin myös Euroopassa tuntemattomalle, mutta Etelä-Amerikassa vallitsevalle capsicum baccatum -lajille. Muista jalostetuista chilipaprikoista capsicum frutescens (mm. Tabasco), sekä ennen muuta capsicum chinense (mm. Habanero) ja Andien harvinainen, erikoinen capsicum pubescens (Rocoto, Canario) vaativat usein jossain määrin erilaiset kasvatusolosuhteet.

Villichilit ovatkin sitten kokonaan oma lukunsa. Näiden kaikkien kasvatukseen löytyy apua yhdistyksen keskustelufoorumilta.

Spacer